Monday, January 22, 2007

Saddam Husseinin teloitus

Saddam Husseinin hirttäminen viime vuoden lopulla oli kuin jo tarpeeton muodollinen sinetti fasistisen baath-hallinnon vuosikymmenien valtakaudelle. Saddamin tähden ei kannata itkeä - hänen kontollaan on ehkä miljoonaan nouseva luku ihmishenkiä, terrorin kohteiksi joutuneita ja sotakentillä tapatettuja. Mutta sosialistien ja demokraattien on esitettävä periaatteellinen kielteinen kantansa kuolemantuomioihin myös Saddamin tapauksessa. On myös muistettava, että Saddamin oikeudenkäynti oli pikainen eikä häntä tuomittu valtakautensa kaikista rikoksista. Perusteellinen oikeudenkäynti olisi nostanut esille myös sen seikan, että Saddam aikanaan oli niin Neuvostoliiton kuin Euroopan valtojen ja Yhdysvaltojen ystävä.

Saddamin teloitus ei muuttanut mitään Irakissa. Miehitys jatkuu ja niin jatkuu myös uskontokuntien ääriainesten harjoittama väkivalta. Meidän on täysi syy surra niitä kymmeniä naisylioppilaita, jotka saivat surmansa pommi-iskussa vastikään. Samanlaiset murhenäytelmät toistuvat liki rutiininluonteisesti. Mutta lamaannuksen asemesta on syytä aktvioitua Irakin vapauskongressin, ammattiliittojen ja naisjärjestöjen puolesta.

Saturday, June 03, 2006

Öljytyöläiset Vapauskongressiin

Voimakas Etelän yhtiön (SOC) öljyalan ammattiliitto, joka kokoaa yli 23 000 Basran alueen öljytyöläistä liittyy Irakin vapauskongressiin. Tämä Hassan Jurnan ja Ali Aboodin johtama ammattiliitto on autonominen ja aina kieltäytynyt osallistumasta johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön vaikka se on osallistunut lukuisa kertoja Irakin työläisneuvostojen ja ammattiyhdistysten federaation konferensseihin. Myös federaatio on Vapauskongressin (IFC) jäsen.

Uskonnollisista sympatioistaan huolimatta se on kieltäytynyt liittymästä islamistien ammattiliittoihin. Lisäksi se vastustaa vuoden 1987 baathistista lakia, joka on yhä voimassa, ja joka kieltää julkisen sektorin ammattiyhdistykset ja auktorisoi yksityisellä sektorilla vain yhden ammattiliiton. ( Se on tänään Irakin ammattiyhdistysten keskusjärjestö, joka on kytköksissä Irakin kom-puolueeseen.) Vuodesta 2003 Etelän öljytyöläisten liitto on järjestänyt tärkeitä lakkoja palkkojen korottamiseksi ja työolojen parantamiseksi ja se on tuominnut toistuvasti amerikkalaisen miehityksen.

Liittymistä Irakin vapauskongressiin motivoi kieltäytyminen uskontokuntien sisällissodasta, joka jakaisi työläiset, ja välttämättömyys luoda yhteisrintama miehitystä ja terrorismia vastaan, jotka tekevät Irakin kaupungeista sunnilaisten ja shiialaisten aseistettujen ryhmien taistelukentän.

Wednesday, May 03, 2006

Helatorstaina tilaisuus Tampereella

Pirkanmaan sosiaalifoorumin seminaari:
Polttopisteessä Irak ja Iran
Aika: helatorstai 25.5 klo 15.00
Paikka: Työväen keskusmuseo, Väinö Linnan aukio 8 (Finlaysonin alue)
Puhuvat: Reza Kamangar, Binar Mustafa ja Aulis Kallio
Järjestävät: Irakin vapauskongressi (IFC) ja Sarastus-lehti

Friday, April 07, 2006

KDP jatkaa ihmisoikeuksien rikkomista

Kurdistanin demokraattinen puolue (KDP), joka hallitsee osaa Pohjois-Irakin kurdialueesta, on syyllistynyt moniin ihmisoikeusrikkomuksiin viime aikoina. Tässä osa niistä, jotka ovat kohdistuneet meidän Irakin työväen kommunistisen puolueen (WCPI) jäseniin:

-Yousuf Qader, puolueen Irbilin toimiston vastuuhenkilö pidätettiin kahdesti joulukuussa. Kerran”vaalien” alla kun Qader oli jakamassa puolueen kannanottoa ”vaalista” ja toisen kerran jakamassa puolueen kannanottoa polttoaineiden korkeasta hinnannoususta. Molemmilla kerroilla Qader oli muutaman päivän vankilassa, jonka jälkeen hänet vapautettiin.
-WCPI:n kaaderi ja Salahaldinin yliopiston opiskelija Bashdar Ali siepattiin yöllä 21.3.2006 nettikahvilassa Irbilissa. Häntä pahoinpideltiin ja kidutettiin. Varhain aamulla hänet heitettiin lähelle asuntoaan ja hänelle sanottiin, että tämä oli pelkkä varoitus.
Bashdar Ali kirjoittaa artikkeleita ja kolumneja lehdille ja kotisivuille, joissa kritisoi kurdihallitusta. Lisäksi hän on keskeinen aktivisti opiskelijoiden keskuudessa.
-Dianan kaupungissa aseistetut miehet ampuivat Jabbar Sofia, WCPI:n kaaderia ja Lokakuu-lehden kirjeenvaihtajaa Dianan kaupungissa. Luoti osui hänen kasvoihinsa, mutta onneksi oltuaan kolme päivä sairaalassa selvisi hengissä.

Näiden lisäksi KDP on syyllistynyt moneen muuhun ihmisoikeusrikkomukseen.

Viime aikoina kansan tyytymättömyys on ollut ylimmillään. Suuret lakot, mielenosoitukset ja yhteenotot kurdihallituksen kanssa PUK:n hallitsemilla alueilla ovat olleet lähes arkipäivää ja ne ovat vallanneet osan mediaa.

KDP tietää, että ennemmin tai myöhemmin suuret kansanliikkeet hallitusta vastaan leviävät myös sen hallitsemille alueille. Tämän takia se epätoivoisesti yrittääkin estää uhkailemalla ja pelottamalla ihmisiä, etenkin WCPI:n aktivisteja, jotka ovat olleet kansan tyytymättömyyden eturivissä.

Vetoamme kaikkiin puolueisiin, järjestöihin ja ihmisoikeusjärjestöihin, että ne tuomitsisivat kurdihallitusten ja KDP:n ihmisoikeusrikkomukset. KDP:n on kunnioitettava ihmisoikeuksia.

Irakin Työväen Kommunistinen Puolue
Suomen osasto

Huhtikuu 2006

Thursday, March 16, 2006

Irakin ammattiliitot aloittavat yhteisen kamppailun

People's Weekly World Newspaper, 01/26/06 Author: Susan Webb

Irakin työväenliike on muodostanut yhteisen pysyvän koordinaatiokomitean "tehdäkseen näkökantansa tunnetuiksi" Irakin hallitukselle ja haastakseen kansaivälisten rahalaitosten kuten Maailman pankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston määräykset.

Kuusi ay-keskusliittoa, joiden joukossa kaksi kurdien, julkaisi 16. tammikuuta kannanoton, joka painotti "Irakin täyttä suvereenisuutta öljyynsä ja luonnonvaroihinsa... niiden kehittämiseksi tavalla, joka turvaa maan täydellisen jälleenrakentamisen" ja " tarjoaa irakilaisille kohtuullisen elintason". Aivan äskettäin Irakin väliaikainen hallitus kolminkertaisti polttoaineen hinnan täyttääkseen IMF:n/Maailmanpankin vaatimukset, mikä synytti katumielenosoituksia ja vastalauseita kautta Irakin.
Siirtoja on myös tehty maan mittavan julkisen sektorin yksityistämiseksi osana "rakennesopeutusta´, ylikansallisia yrityksille ystävällisiä "rakennesopeutustoimia", joita kansainväliset agentuurit ovat vaatineet.

Vastauksina näihin siirtoihin Irakin työväen ammattiliitot kehottivat kumoamaan öljyn hinnan korotuksen ja " hylkäämään sosiaalipalvelumenojen leikkaukset, erityisesti hallituksen tukeman ruoanjakelujärjestelmän lakkauttamisen tai sen kattamien hyödykkeiden rajaamisen".Kansainvälisten järjestöjem "on lopetettava rakennesopeuttamisehtojen asettaminenl ainoille, ja niiden "täytyy sopia "rahoituksen tarjoamisesta julkisille palveluille ja valtionomistamille yrityksille ilman ykistyistämisvaatimuksia", ammattiliitot vaativat.
Ne kehottavat Irakin velkojen kumoamiseen niiden ollessa "seurausta aiemman ( Saddam Husseinin) hallinnon politiikasta", ja vaativat että kansainväliset rahajärjestöt "ryhtyvät vuoropuheluun, keskusteluun ja neuvotteluihin ay-keskusliittojen kanssa koskien niiden Irakin politiikkaa". Yhteiskannanotto huomautti, että "Irakin talouteen ovat vaikuttaneet pakotteiden, sotien ja miehityksen vuosikymmenet" ja että "sodat ja miehitys ovat aiheutaneet dramaattisen heikkenemisen irakilaisten sosiaalisissa ja elinoloissa ja erityisesti työläisten". Ammattiliitot kehottivat hyväksymään "uuden työlain ja eläke- ja sosiaaliturvalain, jotka turvaavat työläisten oikeudet ja ovat sopusoinnussa kansainvälisten työstandardien ja ihmisoikeussopimusten kanssa". Irakin ammattiyhdistysten federaation puhemies Abdullah Muhsin kertoi " the Worldille", että yhdistynyt työväen koordinaatiokomitea oli muodostettu "vastauksena ammattiyhdistysvastaiseen asetukseen numero 875, jonka pääministeri al-Jaafari antoi". Asetus 875, joka julkaistiin viime kesänä, kumosi aiemmat sopimuksey jotka sallvat ammattiliittojen toimia ilman hallituksen puuttumista. Uudessa asetuksessa hallitus valtuutti itsensä ottamaan valvontaansa ammattiliittojen rahat ja estämään ammattiliitoja hallitsemasta joitakin rahastoja. "Pahamaineinen asetus 875" oli annettu "estämään yhdistyneen, demokraattisen kansallisen ammattiyhdistyskeskuksen nousua Irakissa emmekä me salli hänen onnistua", Irakin ammattiyhdistysten federaation (IFTU) puheenjohtaja Rasem Al-Awady kertoi brittiläisen ay-liikkeen konferenssissa viime syksynä. IFTU, laajin maan työväenfederaatioista, oli avaintekijä yhdistyneen työväenfederaatioiden koordinaatiokomitean muodostamisessa Muhsin sanoi. IFTU on yhdistynyt muiden pienten ay-federaatioiden kanssa muodostaakseen uuden Irakin työläisten yleisen federaation, joka valmistautuu ensimmäiseen kansalliseen konferenssiin. Tammikuun 16. päivän kannanoton allekirjoittivat Irakin työläisten yleinen federaatio ( General Federation of Iraqi Workers) , Irakin/Basran Öjyalan ammattiyhdistysten federaatio (Oil Unions Federation in Iraq/Basra), Irakin työläisneuvostojen ja ammattiyhdistysten federaatio ( Federation of Workers Councils and Unions in Iraq), Erbilin Kurdistanin yleinen työläisten syndikalistinen liitto (Kurdistan General Workers Syndicate Union/Erbil) ja Irakin Kurdistanin työläisten syndikalistinen liitto ( Iraqi Kurdistan Workers Syndicate Union).

Sodanvastainen mielenosoituspäivä 18.3

Protesteja Helsingistä Bagdadiin Kansainvälisen sodanvastaisen päivän mielenosoituksen teemoina:
Irakin 3 vuotta kestänyt sota on lopetettava
Ei iskuja Iraniin, Syyriaan tai minnekään muualle
Kidutusleirit niin Guantánamossa kuin muuallakin maailmalla on suljettava, ja vangeille on taattava ihmisoikeudet
Ei Suomea sotilasliittoon
Helsingissä marssi lähtee klo 15 Rautatientorilta.
Marssin lopuksi puhumassa:
Irakilaisten tilanteesta puhuu Irakin naisten yhdistyksen puheenjohtaja Ala Saeed.
Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro kertoo sodan, miehityksen sekä Suomen mahdollisen sotilasliittoon liittymisen vaikutuksista Suomeen
Sodan ympäristövaikutuksista on puhumassa Greenpeacen energia- ja ilmastokampanjavastaava Kaisa Kosonen
Turussa mielenosoitus klo 15 alkaen kävelykadulla.Tampereen Hämeenpuisto muuttuu sodan ja miehityksen vastaiseksi Hyde Parkiksi lauantaina 18.3. Sana on vapaa Hämeenpuiston tapahtuma-aukiolla kirjastotalo Metson vieressä klo 13 alkaen

Monday, March 06, 2006

Ala Faraj puhuu Helsingissä

Irakin naisten vapausjärjestön (OWFI) Suomen edustaja Ala Faraj puhuu Helsingissä naistenpäivänä.
-------
Kansainvälinen naistenpäivä 8.3: Helsingissä juhla Kulttuuritalon Alppisalissa klo 18, puhuvat Helena Kekkonen, Päivi Uljas ja Ala Faraj, musiikkiesityksiä. Järj. Pääkaupunkiseudun demokraattinen naisverkosto, joka esittäytyy jo klo 16-17 Kolmen sepän patsaalla.

Saturday, March 04, 2006

Naistenpäivänä:Ei sharia-lakia Irakiin!

Tehdään siitä päivä, jona sanotaan EI islamilaiselle sharia-laille Irakissa!
Sekularismin, tasa-arvon ja vapauden puolesta!

Irakin naisten vapausjärjestö (OWFI) lähettää tervhdyksensä tämän historiallisen päivän johdosta naisaktivisteille ympäri maailman. Satoja vuosia naisten on täytynyt taistella oikeuksistaan ja tasa-arvon ja vapautuksen puolesta maailman kaikissa osissa. Suuria muutoksia on saavutettu, mutta missään ei meillä ole todellista tasa-arvoa ja monissa osissa maailmaa naisten sorto ja riisto on yhä silmiinpistävää. Irak on yksi noista paikoista.

Yhdysvaltojen ja Britannian miehitys on tuupannut Irakin yhteiskunnan takaisin keskiajan maailmaan, jossa "kunniamurhat", päänkatkaisu, pakkohunnuttaminen ja sukupuolten eristäminen ja sukupuolinen alistaminen ovat osa arkipäivää.
Nyt Yhdysvaltojen Irakiin pystyttämä taantumuksellinen, heimojen ja uskontokuntien muodostama hallitus, tahtoo mennä eteenpäin Irakin naisten sorron institutionalisoimisessa. Sodan ja miehityksen, jotka myytiin maailmalle "vapautuksen" ja "demokratian" tuomisena, tuloksena on esiinpoimittu joukko poliittisia kaakkeja ja heimovanhimpia pakotettu Irakin yhteiskunnalle pseudoparlamentin ja naisista toisen luokan kansalaisia tekevän perustuslain välityksellä.

Viimeiset kolme vuotta Irakin naiset ovat seisseet ei ainoastaan miehitystä vaan myös islamistisia ryhmiä vastaan, jotka taistelevat luodakseen iranilaisen tai saudiarabialaisen tyylisen sukupuoliapartheidin hallinnon, jossa avioliitto- ja perheasioita säädeltäisiin islamilaisella sharia-lailla.
OWFI taitelee mobilisoidakseen Irakin naiset ja heidän tukijansa kautta maailman Irakin miehitystä ja islamisointia vastaan. Yhdysvallat ja sen liittolaiset väittävät, että edistäessään alistamistamme he kunnioittavat "islamilaista kulttuuria" ja "arabikulttuuria".
Me sanomme, että tämä näkökulma jatkuvasti luokittelee ihmiset niin sanotussa islamilaisessa maailmassa barbariaan rasismin rajoilla. Me vastustamme politisoitua uskontoa ja vaadimme sekulaaria ja tasa-arvoista perustuslakia Irakiin!

He haluavat jakaa kansan uskontokuntien, kansanryhmien ja sukupuolen mukaan. Me vaadimme tasa-arvoa kaikille irakilaisile katsomatta heidän alkuperäänsä! Irakin naiset tarvitsevat tukeanne enemmän kuin koskaan. OWFI on kyennyt säilymään ja jatkamaan työtään kansainvälisen tuen ja solidaarisuuden ansiosta, koska naisten, edistyksellisten ja työvänjärjestöjen solidaarisuus kautta maailman on auttanut meitä pysymään lujina elämämme ja vapautemme puolesta.
Me kutsumme teitä liittymään meihin tänä Kansainvälisenä naistenpäivänä (8. maaliskuuta) sanomaan EI uskonnolliselle laille Irakissa ja KYLLÄ tasa-arvolle ja vapaudelle.

Ei islamilaiselle sharia-laille Irakissa!
Eläköön vapaus, tasa-arvo ja sekularismi!

Irakin naisten vapausjärjestö (OWFI) - ulkomaanedustaja

Lisätietoja antaa
Houzan Mahmoud
houzan73@yahoo.co.uk
tel + 44 79 56 88 3001
http://www.equalityiniraq.com/

Kampanja Ei sharia-lakia Irakiin

Tehkäämme kansainvälisestä naisten päivästä 8.maaliskuuta päivä, jona sanotaan Ei islamilaiselle sharia-laille Irakisssa.

Kaikille naisten, edistyksellisten, sekularistien ja työväenliikkeen järjestöille!

Irakin naiset ovat vastakkain historiallisen uhkan kanssa. Amerikkalais-brittiläinen miehitys on voimistanut poliittisesti islamistisia ryhmiä, jotka nyt muodostavat enemmistön USA:n asettamassa parlamentissa ja joilla on hallitseva asema uudessa perustuslaissa, joka nojaa etniseen jakoon ja islamilaisen sharia-lain periaatteisiin.

Irakin siviililakia ollaan nyt kumoamassa ja avioliitto- ja perheasioita tullaan hoitamaan sharian ja muiden uskonnollisten ja heimolakien pohjalta. Tämä merkitsee Irakin naisten orjuuttamista lakijärjestelmällä, joka on kehittynyt satoja vuosia sitten pimeinä aikoina. Irakin naiset eivät hyväksy alistamistaan. Me tulemme seisomaan lujina Irakissa sekä miehitystä että poliittista islamia vastaan.

Tämän tehdäksemme me tarvitsemme solidaarisuuttanne - tukekaa meitä taistelussamme olkaa hyvät.

Allekirjoita seuraava kannanotto ja lähetä se meille takaisin:

("Yhdysvaltojen ja Britannian Irakin sota ja miehitys ovat avanneet Irakin yhteiskunnan taantumuksellisille voimille tien luoda perustuslaki, joka perustuu islamilaiseen shariaan ja muihin uskonnollisten ja heimolakien muotoihin. Me allekirjoittaneet järjestöt ja yksilöt tuomitsemme uskonnollisten lakien käyttöönoton. Me vaadimme vapautta ja tasa-arvoa Irakin naisille ja tuemme heidän taisteluaan demokraattisen, sekulaaarin ja tasa-arvoisen perustuslain puolesta." )

"The war and the occupation of Iraq by the US and UK have opened the way for reactionary forces in Iraqi society to impose a constitution based on Islamic Sharia and other forms of religious-tribal law. We the undersigned organizations and individuals condemn the introduction of religious law. We demand freedom and equality for Iraqi women and support their Struggle for a democratic, secular and egalitarian constitution."


For further information please contact Houzan Mahmoud:
houzan73@yahoo.co.uk
Tel: +44 79 56 88 300
http://www.equalityiniraq.com/

Puolusta islamistien vainoamaa kirjailijaa

Allekirjoita kampanjavetoomus Marywan Halabjayen hengen ja turvallisuuden puolesta
Ohessa vetoomuksen suomennos.

Puolustakaa sekulaaria kirjailijaa Irakin Kurdistanin islamisteja vastaan!

Marywan Halabjaye on sekulaari (maallinen) kurdistanilainen kirjailija, joka äskettäin julkaisi kirjan "Sukupuoli, sharia ja naiset islamin historiassa". Tässä kirjassa hän keskustelee naisten asemasta islamissa ja Koraanin kirjoituksissa. Kirja on saanut hyvän vastaanoton Kurdistanin sekulaarin, edistyksellisen yleisön keskuudessa.
Kolme Kurdistanin islamilaista puoluetta: Yhdistynyt islamilainen puolue, Islamilainen liitto ja Islamilainen liike ovat alkaneet uhata Marywan Halabjayeta ja mobilisoida kurdimediaa häntä ja hänen kirjaansa vastaan. Ne ovat nostaneet kanteen kirjailijaa vastaan Suleimanian oikeusistuimessa ja käyttävä kaupunkien ja kylien moskeijoita yllyttääkseen ihmisiä häntä vastaan.
Tämä on osa meneillään olevaa poliittisen islamin pyrkimystä hyökätä ilmaisunvapautta vastaan kautta maailman ja vaientaa niiden ääni jotka ovat kriittisiä islamin harjoittamaa naisten kohtelua kohtaan. On meidän tehtävämme puolustaa sekulaarien, edistyksellisten ja valistuneiden kirjailijoiden ja ajattelijoiden oikeutta ilmaista ajatuksiaan ilman pelkoa ja uhkaa.

Me allekirjoittaneet tuomitsemme taantumuksellisen hyökkäyksen Marywan Halabjayeta ja Kurdistanin sekularismia vastaan ja me toteamme kurdiviranomaisille:
- Tarjotkaa suojelu Marywanille ja hänen perheelleen, joka on piiloutunut.
- Taatkaa suoja Kurdistanin ajatuksen-, mielipiteenilmaisun- ja kokoontumisvapaudelle.

Houzan Mahmoud
Organization of Women`s Freedom in Iraq - UK Branch
09/02 2006

Allekirjoita vetoomus täällä:
http://www.petitiononline.com/01021970/petition.html